Verhoilu­kankaat

Huonekalukankaan valinta voi olla haastavaa. Onneksi kangasvalikoima on niin laaja, että kaikille löytyy varmasti mieluisa vaihtoehto. Kalusteen sijoituspaikka sekä käyttötarkoitus ja tietenkin verhoilun kohde itsessään vaikuttavat kankaan valintaan. Ominaisuuksien kirjo on valtava alkaen silkinsileästä voimakkaisiin struktuuripintoihin.
Useimmat kalustevalmistajat ovat valinneet omat kangassuosikkinsa valikoimiinsa helpottamaan valintaa, eli ns. vakiokankaat. Vakiokankaiden lisäksi on kuitenkin käytössä koko kangastoimittajiemme repertuaari.

Useissa kankaissa on merkintöjä mm. kulutuksen kestävyydestä, valonkestosta sekä kankaan hoito- ja pesuohjeet. Vaikka pukisit kalusteesi kovilla kesto-ominaisuuksilla varustetulla kankaalla, täytyy tuotetta hoitaa jotta se pysyy pitkäikäisenä. Useimmiten hellävarainen imurointi suulakkeella sekä tahranpoisto tuoreeltaan ovat hyvät yleisohjeet. Saatavilla on myös erityisesti verhoilukankaiden suojaamiseen ja puhdistukseen tarkoitettuja tuotteita.
Jos kotona on lapsia tai lemmikkieläimiä, tai halutaan muuten vain vesipestävä kangas, on tärkeää huomioida, että verhoiltavassa kalusteessa on irrotettavat päälliset.

Verhoilukankaita voi tilata myös metritavarana vaikkapa omia askarteluja tai vanhan kalusteen uudelleenverhoilemista varten.

Kuviollisissa kankaissa on huomioitava kuviokohdistus ja kuvioinnin suunta. Kuviollinen kangas korostaa huonekalun muotoilua ja antaa säväyksen yksiväriseen kotiin.

Kangastoimittajiemme sivustoilta (linkit vasemmalla) saat yksityiskohtaisempaa tietoa kankaiden huollosta.

Verhoilukangasnäytteitä annamme mieluusti lainaan, sillä myymälämme valaistus ja ympäristö ovat usein erilaiset kuin kotioloissa.

Tervetuloa hypistelemään kankaita myymäläämme!
Nahka ja lampaankarva

Moni kaluste on saatavana nahkaverhoiltuna. Lähes aina nahkaverhoilu tehdään kiinteänä, jotta ilme on napakka ja siisti. Nahkalaadut, joita huonekaluihin suositellaan, ovat läpivärjättyjä ja joskus pinnaltaan viimeistelty vastustuskykyiseksi. Kaikkia nahkamateriaaleja täytyy huoltaa, sillä luonnonmateriaalina se reagoi mm. ilmankosteuteen ja mekaaniseen rasitukseen. Nahkan luonnollisen rasvaisuuden ylläpitoon tarvitaan hoitoainetta.

Nupukkinahka on hiottua nahkaa, jossa on nukkainen pinta. Nupukin hoitamiseen on aivan omat tuotteensa, eikä sitä saa hoitaa perus nahkanhoitotuotteilla. Materiaali on tavanomaista nahkaa arempi kosteudelle ja tahriintumiselle ja vaatii säännöllistä huolenpitoa.

tuoteinfo
8ab3f8450a4b874621aeb976fe7b35af_f215

Kangas­toimittajia:

puupolkky

Puiset huone­kalut

Kokonaan puusta valmistettuja kalusteita kutsutaan massiivipuisiksi. Massiivipuuta ovat esimerkiksi liimapuu, eli sivusuunnassa toisiinsa liimattuja puurimoja, sekä vaneri, eli päällekkäin liimattuja puuviiluja. Huonekaluja tehdään myös pinnoittamalla kalusteen varsinainen runkomateriaali aidolla puupinnalla, eli viilulla. Runkojen rakentamiseen käytetään mm. puuta, lastulevyä sekä mdf-levyä.

Kokopuiset huonekalut ovat pitkäikäisiä huollettavuuden ja uudelleenkäsiteltävyyden ansiosta. Niiden sijoittamisessa kannattaa olla tarkkana, sillä kokopuu reagoi ilmankosteuteen ja saattaa vääntyä tai kuivua. Sijoita massiivikaluste etäälle lämmönlähteistä ja kosteudeltaan tasaiseen tilaan.

Massiivipuiset kalusteet käsitellään yleensä vahaamalla, öljyämällä tai lakkaamalla. Kukin pintakäsittely antaa puulle omalaatuisen ilmeen. Massiivipuuta harvemmin maalataan peittävällä maalilla, sillä puu elää ja saattaa aiheuttaa maalipinnan halkeamisen. Öljyäminen antaa hyvän suojan yleisimpiä tahroja vastaan ja tekee silkkihohtoisen, syvän sävyn puuhun. Lakkapinta voi olla himmeä tai kiiltävä, ja on yleensä väritön.

Puuviilupintaiset kalusteet ovat usein ilmeeltään tasaisempia, sillä saumaton puupinta saadaan melko laajoillekin alueille. Viilussakin usein näkyy luonnollista värivaihtelua.

Sekä massiivipuu että viilupinta muuttavat väriä vanhetessaan. Kun hankkii uusia kalusteita vanhojen rinnalle, kannattaa huomioida tämä ominaisuus. Maininta puun väristä ei välttämättä kerro itse materiaalia. Esimerkiksi "pähkinä" saattaa merkitä joko aitoa pähkinäpuuta tai koivua, joka on petsattu pähkinäpuun väriseksi. Aito puulaji vs. petsattu ovat usein hyvin erilaisia.

Puupintaiset kalusteet ovat luonnonkauniita ja uniikkeja, ja sopivat kaikenlaisiin koteihin luonteikkuutensa ansiosta.